Valkee jakaa tohtoriarvoja, osa 2/3: Antti Flyktman

Poikkeuksellisesti kirjoitan text-only, koska minulta kysyttiin kommentti. Tiedätte, että faktat täällä pitävät paikkansa, toisin kuin kielenkäyttö. Linkit myöhemmin, googlekaa itse tarvittaessa. Olen Tanskassa, tämä tulee puhelimesta.

La 30.6.2018 on seuraava Valkee-väitös tulossa. Tällä kertaa luonnontieteellinen, ei lääketieteen tiedekunnasta kuin viimeksi. Päivä mielestäni ei ole sattuma, viikonloppuna just kun kesäloman ydinaika alkaa. Erittäin likainen temppu yritetään, ja vaikka olen nähnyt paljon Oulun Yliopistolta, en uskonut että sellaista on mahdollista. Toisin kävi. Olin siis väärällä jalalla.

Mikä väitös:

3-artikkelin väitöskirja, josta vain yksi julkaistu tiedejournalissa. J Exp Biol, impact factor ok. Kyseenalainen asetelma valon intensiteetin ja kontrolliryhmän kannalta, mutta olkoon. Tavallista kamaa siis. Jos OY:lta saa tohtoriarvon yhdestä hiirikokeesta, ei ole minun ongelma.

Toinen artikkeli on huijauslehdessä julkaistu, J Neurol Res. OYn sännöt kieltävät predatory publication väitöskirjassa. Kansainvälisesti tällaista ei pidetä edes akateemisena toimintana. Toisaalta tällaista nähtiin jo muissa korvavalo-väitöksissä.

Kolmas juttu on manuscript-tilassa.

Väitösfarssin osapuolet:

Ohjaajana/kustoksena toimii “korvavalon isoisä” Seppo Saarela, joka vuosia auttanut Valkeeta markkinoinnissa. Muistetaan vielä tempustaan Hesarissa, jossa hän firman henkilöstöön kuuluvan Jari Karhun kanssa puolustanut korvavaloa vastauksena tiedetoimittajan kolumnille. Oulun yliopisto joutui tutkimaan, onko Saarela rikkonut intressiristiriita-sääntöjä (mikä oli hölmö, koska HS on siviililehti, eikä OY pystynyt tekemään mitään Karhun tapauksessa).

Karhu on väitöstilaisuuden vastaväittäjä. Kuulostaa uskomattomalta, mutta OY oikeasti ottaa Valkeen miehen valkeeväitöksen “vasta”(!)väittäjänä. Karhu pääsi firman palkkalistalle 2013, kun suursijoitus mahdollisti rekrytöintiä. LinkedIn-profiilinsa mukaan hän on yhä firman neuvonantajana nyt. Kun Valkee ahdingossaan myöhemmin antoi kenkää “tiede”väelle, Karhu jäi “tiedetiimin johtajana”, entisellä nettisivuilla luki.

Tiedotteessa henkilö kutsutaan “Professori Jari Karhu, Suomen Terveystalo Oy”. Tämä tuskin on akateeminen laitos. Karhu on siellä ylempi johtaja. Mies oli joskus neurofysiologian professori Kuopiossa, kunnes virka loppui. Mistä tämä titteli siis?

Karhu ei ole asian tuntija. Hän ei ole julkaistanut yhtä samansuuntaista juttua, ei vuorokausirytmistä, valosta, hiirten aivoproteiineista. Ainoa “pätevyyden näyttö” on, että on Valkeen asialla. Eli mikä pitäisi olla poissulkusyy, on Oulussa hyväksynnän peruste.

Väittelijä itse kirjoittaa “kiitokset”-osuudessa suhteestaan Valkeeseen. Lyhyesti mikä täällä tapahtuu: Valkeen tutkija saa tohtoriarvon korvavaloprofessorilta, ja vastaväittäjäkin on Valkeelta. Ei mitään voi siis mennä pieleen. Jopa selkeä tieteellinen väärinkäyttö, joka mualla johtuisi hylkämiseen, ei se mitään, hyväksytään. Varma nakki, kiitos Oulun Yliopistolle tästä!

Tämä väitös oli ym. mielessäni, kun kirjoitin Valkeen Heidi Jurvelinin väitöstilaisuuden yhteydessä, että Oulussa on pahempiakin. Tähän verrattuna Maaliskuun kohuväitös on huippulaatua.

Ettei tule väärinkäsityksiä, en ole katkera tai vihainen, päinvastoin. Viimeinen Valkee-väitös oli laajasti esillä netissä ja mediassa. Yleisö saattaa vihdoin ymmärtää, mikä skandaalin tutkijat jo pitkään tiedämme – että kyseessä on tietoinen ja tahallinen toiminta yliopiston puolelta. Ei ole akateeminen vapaus joka joskus synnyttää outoja tuloksia. Ei ollut vahinko. Akateemisen järjestelmän systemaatinen hyväksi- ja väärinkäyttö.

Only in Oulu?

 

Ps. Lukekaa readers’ comments alla.

4 thoughts on “Valkee jakaa tohtoriarvoja, osa 2/3: Antti Flyktman

  1. Hassu yhteensattumana Antin vaimo, Johanna, on Valkeella Quality & Marketing Managerina tehtyään korvavaloista aikanaan gradunsa samassa paikassa. Tyttönimellä Lammi tosin silloin vielä..

  2. Uusimpana projektina, osittain samoilta Valkean perustajilta/henkilöstöltä, näyttää tulleen Ouraring, JouZen yhtiön kautta. Toivottavasti tälläkertaa markkinointia ei tehdä katteettomilla tieteellisillä lupauksilla. Jotain pientä projektia näillä on ollut taas yliopistolla käynnissä.

Leave a Reply to Anon Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *